Verkkokauppojen markkina
osuus on kasvanut huimasti 2000-luvulla digitalisaation myötä. Varsinkin korona
pandemian myötä verkossa ostamisesta on tullut arkipäivää. Nykyisin on
mahdollista tilata kaikki kotiin ruokaostoksista aina asuntoihin ja autoihin asti.
Heinäkuussa 2020 koko maailmassa verkkokaupassa myytiin yli 26,7 triljoonalla
USA:n dollarilla. (Martina Igini, 2022)
Suomessa verkkokaupan
kassavirta oli vuonna 2017 oli noin 0,34 miljardia euroa. Vuonna 2021 se oli jo
0,74 miljardia euroa ja sen oletetaan kasvavan vuonna 2025 0,94 miljardiin
euroon. (Statista, 9.2021) Kasvu on siis ollut kotimaassammekin huimaa, vaikka
Amazonin kaltaiset jätit eivät ole meille rantautuneet samalla tavalla kuin
Yhdysvaltoihin.
Toinen 2000-luvun trendeistä on
ollut ilmastonmuutoksen hillitseminen. Siksi aloin pohtia, onko verkkokauppa
ympäristöystävällisempää kuin kivijalkaliikkeistä ostaminen? Kompensoiko
kivijalkaliikkeen puuttuminen kuljetusten ja pakkausten päästöt vai onko
sittenkin vihreämpää kävellä lähikauppaan asti ostamaan maitoa?
American Chemical Society
toteutti vuonna 2020 tutkimuksen aiheesta. Tutkimuksen mukaan kivijalka
liikkeistä ostamisesta syntyy vähemmän hiilidioksidi päästöjä, kuin
verkkokaupasta ostettaessa. Suurin syy tähän oli ihmisten ostokäyttäytyminen
verkossa. Ihmiset tilaavat usein vain muutaman tuotteen kun he ostavat
verkkokaupoista, kun taas kivijalka liikkeissä he yleensä ostavat monta
tuotetta. (, 7.2020)
Kun ihmiset tilaavat verkosta
vain muutaman tuotteen kerrallaan, kuljetukseen sekä pakkauksiin kuluu paljon
enemmän resursseja, kuin monen tuotteen toimittamiseen samalla kertaa. Tämä toki
johtaa suurentuneisiin päästöihin. (, 7.2020)
Tutkimuksessa tutkittiin kahden tyyppistä
verkkokauppaa. Ensimmäisessä toimitus tapahtui fyysisestä kaupasta, jolloin yrityksellä
siis on kivijalkaliike sekä verkkokauppa. Kuljetukset tapahtuivat yrityksen kivijalkaliikkeestä.
Toisessa yrityksellä oli vain verkkokauppa ja kaikki ostotapahtumat tapahtuivat
vain sen kautta ja toimitukset lähtivät jakelukeskuksista. (, 7.2020)
Tutkimuksen mukaan kasvihuonepäästöt/tuote
olivat korkeampia fyysisitä kaupoista ostettuna, kuin tilattuna verkkokaupoista
jotka toimittivat omista kivijalka liikkeistään. Tämä piti paikkaansa 63% ostotapahtumista.
Yllättäen päästöt olivat vähäisemmät kivijalkaliikkeistä ostettaessa kuin verkkokaupasta
otettuna, jos yrityksellä oli vain verkkokauppa ja tilaukset lähtivät jakelukeskuksista.
Tämä piti paikkaansa 81% ajasta. (, 7.2020)
Saatiin selville, että verkkokaupan
ympäristöystävällisyys riippuu paljolti maan kulttuurista. Esimerkiksi Britanniassa
autoillaan paljon, joten päästöjä syntyy kun ihmiset matkustavat kivijalkaliikkeisiin
ostoksille. Myös Yhdysvalloissa havaittiin sama ilmiö. (, 7.2020)
Moni yritys on kuitenkin viime vuosina
pyrkinyt vähentämään päästöjään ja kompensoimaan kuljetuksista syntyviä päästöjä.
Esimerkiksi maailman suurimman verkkokaupan, Amazonin, omistaja Jeff Bezos lupasi
vuonna 2019 tehdä Amazonin liiketoiminnasta hiilineutraalia vuoteen 2040 mennessä.
Lupaustaan he ovat lunastaneet esimerkiksi ostamalla 100,000 sähköllä toimivaa kuljetus
ajoneuvoa.
Martina Igini, 9.2022, Earth.Org, https://earth.org/online-shopping-and-its-environmental-impact/
Statista, 2021, https://hhmoodle.haaga-helia.fi/mod/resource/view.php?id=2177009&redirect=1
, 7.2020, CNN Business, https://edition.cnn.com/2020/02/26/tech/greenhouse-gas-emissions-retail/index.html
Hyvä teksti ja hyvin rajattu aihe. Aineiston tutkimus mielenkiintoinen ja tukee mukavasti tekstiä. Kuva sopii myös tekstiin hyvin. Väliotsikot voisivat jakaa tekstiä ulkoasultaan mukavammaksi, mutta muuten erittäin hyvä kirjotus.
VastaaPoistaPidin siitä, kuinka rajasit aiheesta mielenkiintoisen näkökulman. Hyvin kirjoitettu sekä hyvin käytetty lähteitä. Kuvakin löytyi, mielestäni ehkä kuvaksi olisi voitu valita kuva, joka herättää ”enemmän” kiinnostusta. Blogi oli myös himan pitkä, mutta todella kiinnostava.
VastaaPoista